purnauspäiväkirja

mut on riivattu. mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. mä en pidä itsestäni. enkä pidä hra johtajasta koska se pystyy olemaan niin viilee. mä haluun vastauksia, mä haluun kuulla kivoja asioita, mä haluun mä haluun mä haluun. ja mä tajusin kotimatkalla, että mä en pääse tästä tunteesta eroon ennen heinäkuuta, tai oikeestaan elokuuta, kun olen saanut …

aurinkoa luvassa! piknikkii ja iha helvetisti viiniä, hyvää ruokaa ja paksua oloa. loma. Pariisi. ja ketään en mieti. paitsi mun pupui, muruihanat! kohta taas kotona <3

jumavittu. m: huomenta! a: … m: god morgon! a: … m: good morning? a: … m: saisikos olla muuta? would you like to have something else? a: … m: 7,70 please. seitsemän seitsemänkymmentä, kiitos. a: … (antaa rahaa kyllä…) m: kiitos, thank you. a: kiitos/tack/thank you oikeestaan ihan sama mitä se sanoo, mutta siinä vaiheessa …

kyllä ostelu vaan hyvää mieltä tuo. mulle mulle mulle. tarviin tarviin tarviin. haluun haluun haluun. ja sitten kotiin oksentamaan. ei oo tervettä mun elämä, onneks tiedostan sen. koska sitten kun en enää tätä kaikkea tajua, olen menetetty tapaus. nyt on vielä toivoa. tai jotain. en mä edes saanu kenkiä mitkä halusin, höh! mun koko liian …

minä itse. huijaan itseäni. että kun muka saa vastauksen, niin se tarkottaa jotain. mutta eihän se muuta tarkota, kun että siellä on fiksu ihminen joka tietää miten pääsee helpoimmalla. harmi, tänään on Kansainvälinen tanssin päivä ja se olis voinu olla hauska asia. mahtavaa Vappua myös itse kullekkin, mä ajattelin olla töissä. happyhappyjoyjoy.

kenen elämää mä elän? joku on ihan varmasti käyny vaihtaa omansa mun eloon joku kaunis yö. koska siis ei tällänen äijäkakofonia plus työahdistus mahdu mun seesteisen ihanaan elämään. mä en osaa kohta enää ku nauraa, tai itkee, tai mun pitää kehittää joku yhteistoiminto niille. eilen jo melkein ilmotin rp:lle etten ole enää tulossa töihin. saatiin …

eipä siihen montaa päivää mennyt. nyt on sitten ”rauha”. eli ei ketään. rauhan, sen sisäisen hyvänolontunteen saavuttamiseen voi mennä useampi hetki… toisaalta, tänään en oo tainnut itkeä. paitsi aamulla vähän… mutta se oli enempi raivoitkua. pahvin piti tulla alunperin puoliltaöin, sitten jo aiemmin, ja monelta hän sitten olisi tullut? klo 4.45… ilmottamatta tietenkin. miljoona puhelua …

päätös tehdä ratkaisu ja päätös jutulle. eli eilen ilmotin että antaa olla, helpompi molemmille, mä en jaksa enää odottaa. se päätös tuntu hetken aikaa tosi hyvältä! sitten kun ei tullut mitään vastausta ei tuntunutkaan niin hyvältä… mutta nyt taas ratkasu tuntuu oikealta, koska ei mitään vastausta kerran tullut. kertoohan se jostain jotain. se kertoo paljonkin. …

sumu ulkona, sumu sisällä. kaks päivää väännetty aiheesta ”katellaanhan hitaasti, joo – mut otetaanhan sit koira, edetään ihan hitaasti, joo – mun äiti haluis jo tavata sut, mä en pysty näin vauhdikkaisiin ratkaisuihin, joo – haluuksä lapsia”. jne. ja sitten hän ehkä oli eilen lähtiessään unohtanu kertoa mulle, että ei pysty odottamaan, on liian impulsiivinen …

jos alkaa itkeen matkalla töihin bussissa, tai kesken työpäivän tai kotona ihan yhtäkkiä kesken vapaaillan, niin onko kaikki ihan hyvin? eipä taida olla. mä haluaisin olla edes hetken verran ihan erilainen kun oon, menettää kontrolli ja antaa mennä, olla välittämättä mistään, jättää menemättä töihin, ei vastata puhelimeen, ei syödä, ehkä juoda, ei miettiä ketään eikä …

nyt on elämä täynnä pientä paskaa. niin pientä. mutta toisaalta niin paljon, et siitä tulee yks  iso. mutta sitä ei tunnu kukaan ystävä tai sellaseks ajateltu ymmärtävän. ei pienellä eikä isolla vihjeellä. ei mitään vakavaa, ei mitään isoo mut aika kestämätöntä. treffit oli ja meni pahvin kanssa. mä oon ehkä yhtä pahvi mut oli ihan …

suostuin treffeille. jos sellasia vielä ehdotetaan siis. eli siis öö suostuin suostumaan näkemään. tjs. ja tämä ennenkuin jouduin pakottamaan yhden sanomaan että edes haluaa. pakotin. minä. pakotin. kerjäsin. sano sano sano sano saatana jotain. sanohan se. ja sillä mennään. ylpeys itsestä on iso. työt sitten taas…. mä luulen mulla olevan lisää syytä poistua sieltä, lopullisesti. …

ei tuoppi eikä juoma eikä lasillinen. vaan erikoismies. hahahahahahahahahhaaaa… oikeesti naurattaa. vaikkei nauratakkaa. eli kun mä taistelen itseni kanssa että mitä teen tai en tee ja teen kuitenkin mr johtajan suhteen, niin samaan aikaan yks ihme tyyppi lisää lähestyy. koska meiän välillä on hänen mielestään aina kipunoinu tjs kun on nähty. selvä se sit. tyyppi …

kyl on känni vaan hassu asia. kuinka superjärkeviltä asiat tuntuukaan, olematta sinne päinkään. omaksi puolustuksekseni voinen todeta, että yhtä mukajärkeviltä on tietyt asiat tuntunu ihan ilman viinaakin, ja sitten on ollut ihan vähän tyhmä olo hetken päästä. kyllä voi ihmisellä olla pää sekasin. mutta eikö oo kuitenkin hyvä, kun itse vielä tiedostaa sen? jotain toivoa …