päätös tehdä ratkaisu ja päätös jutulle. eli eilen ilmotin että antaa olla, helpompi molemmille, mä en jaksa enää odottaa. se päätös tuntu hetken aikaa tosi hyvältä!
sitten kun ei tullut mitään vastausta ei tuntunutkaan niin hyvältä… mutta nyt taas ratkasu tuntuu oikealta, koska ei mitään vastausta kerran tullut. kertoohan se jostain jotain. se kertoo paljonkin. aika pahalta silti tuntuu. huominen kauhistuttaa kun se ihana naama taas tulee eteen. huoh. mutta seison päätökseni takana ja olen ylpeä itsestäni kyettyäni tämän päätöksen tekemään!
pahvi taas vetää ihme linjaa, ”että kun sua kerran ahdistaa tää nopea tahti, niin mä oon sit ihan hiljaa, huomaatko? mä en ota mitään yhteyttä, ollaan niinkun ei oltaskaan”. ollaan sitten. jos on niinkun iso lapsi niin sillon varmasti pitää käyttäytyä välillä lapsellisesti. mä vaan en sellasta kauaa jaksa katella. eli kohta olen ihan ilman mitään, palaan entiseen rauhan tilanteeseen. helpottaa varmasti. kesä tulee ja on lämmin ja ihmiset on ihania ja rakastuu ja kaikki on kivaa kunnes tulee syksy. tjs.
no mutta siis töissä tapasin tai siis piipahti mieshenkilö jolla oli MUN matkasuunnitelmat! se meinas olla pelottavaa! hyvällä tavalla. mutta jänistin enkä antanut numeroa. jos nyt vaikka ensin nämä kaikki tämänhetkiset sotkut alta pois.
mulla on huolestuttavan hyvä olo, pelkään millon tulee romahdus.
aamullakin vitutti ainoostaan se, että bussi joka menee normisti hyvinkin vauhdikkaasti työpaikalle, joutu nyt humalaisten hölmöjen takia pysähtelemään n miljoonalla pysäkillä, koska he eivät olleet ihan varmoja siinä aamuyön baarista ulostautumisen hetkenä, että missäs he asuukaan… hoh hoi.
eikä unohdeta naapuria joka tietää pitää kemut mun aamuvuorojen vastaisina öinä.