purnauspäiväkirja

voi helvetin perse miten väsyny mä oon! ihana olla kotona.. piti taas eilen juhlia sitten niin… johan mä aloinki eilen illalla sen sohvalla makoilun jälkeen näyttää normi-itseltäni. en näytä enää. väsyny turvonnu vanhaa meikkiä naamassa. mikä ihanuus. ja mikä ilta… yks pariskunta vei lähtiessään tuomansa viinipullot mukanaan. mä alan kans ehkä harrastaan tota:” hei täs …

kyllä vanhakin viel jaksaa. mutta jotenkin se kostautuu aina. eilen käväisin nukkumassa ihan heti yhdeksän jälkeen aamulla mennäkseni illalla töihin koko yöksi. voin kertoa että nyt väsyttää, ja kroppa on kun norsulla. mihin ehkä saattaa vaikuttaa se perjantaisen reissun alkoholimäärä. ehkä. huippuilta kyllä, ihan puskista. dragshowta, pikkujoulua, tuopillisia caipiroscaa, parasta seuraa, korttipeliä kun baarit suljettu, …

en innostu en innostu en innostu. en innostu. mä en aina tajuu itteeni. kuinka sitä innostuu, ihan liikaa, jostain huonosta kun luulee sen olevan hyvää, ja sitten kun vois olla jotain hyvää, niin ajattelee sen automaattisesti olevan huonoo eikä jaksa innostua. vai onko se sitten uskaltamisesta kiinni? jos mä oonki niin fiksu, että kun tiedän …

kauhulla aamulla puntarille… oli eilen reissupäivä ja mutsin kanssa nautittiin punaista. mutta siis sehän on selkeesti vaan ja ainoostaan hyvä tuote koska parempi suunta painolla taas!! juhuu. no, työt alkaa ylihuomenna, ja sit tää paketti taas repsahtaa. syön aina ja koko ajan kun vaan mahdollista, koska pelkään nälkäkuolemaa. niin todennäköstä kun se onkin. mutta siis …

heh, mä muistin ihan just äsken unen minkä näin: olin ihan viimesilläni raskaana, ja kävellessäni jonkun kaverin kanssa sairaalaan, tajusin ettei mulla ole YHTÄÄN MITÄÄN sille tulevalle vauvalle. hmm… so not me. mä jouduin sitä ilmoa laittaessani (kts pari edellistä artikkelia) miettimään, et millanen mä oon. taidan olla ehkä aika rasittava… mä haluun et asiat …

mä luulen nyt jo eläneeni  tän nettideittailuvaiheen elämässäni. nopeasti nähty siis. sovitaan et se oli mulle sopimaton harrastus. kun mä vaan en usko siihen! kyllähän normaalin ihmisen pitäis löytää seuraa reaalielämässä. juu-u, kyllä pitäis! enkö mä sitten ole normaali kysyn mä vaan… ehkä en itse kommentoi asiaa. mutta siis  mä oikeasti oikeasti oikeasti en ole …

jep. lähetin sitten oman kuvani nähtäväksi sille tyypille. hän toivotteli hyvää syksyn jatkoa tjs. hmm… haluanko mä nyt sit todella että mun paska fiilis vaan kasvaa, että kun tuntuu ettei kelpaa kelleen nii hei, kasvatetaan sitä tunnetta viel ihan pikkasen tällä tavalla??!! hoh hoi… mä kyllä ymmärrän, että kaikki ei miellytä kaikkia, mut kamoon, tää …

jos ihmiset ei käyttäydy ja toimi niinkuin itse odottaa ja haluaa, niin onko se niitten vai mun vika että mua vituttaa? kun mä niin kauheen mielelläni syyttäisin niitä muita… mutta voi sit helvetti kun mut on luotu niinkin järkeväks, etten voi syyttää niitä – eihän oo niitten vika että ne on niin tyhmiä. ne vaan …

…mutta vituttaa kuitenkin. ja ihan sama asia kun aamullakin. eli Kela. sen lisäks oon ehtiny kehitteleen ja pyöritteleen päässä näitä kaikki pikkuärsytyksiä: pitäis suorittaa yks deletointi fb-kavereissa  niin en ajais itteeni hulluuden partaalle, oikeenlaista pipoo ei löydy, eikä kenkiä, on pimeetä, kroppa on vääränlainen, rahaa ei oo (kiitos Kela mutta oikeestaan myös työnantajani), tukka on …

hoh hoi. tää päivänalotus hakkaa kyllä monta muuta mennessään! mä olin unohtanu, mitä on ku oikeesti vituttaa, sillai raivovituttaa. ei taas hetkeen haittaa noi ihmisuhdemärinäpaskat yhtää. ei oikeestaan jaksa edes puhua aiheesta. mä lähden nyt ostaan tän maailman.

Juicen biisi ai stana. kui voi olla näin epätyytyväinen kaikkeen. mä luulen, että mulla on liikaa aikaa keskittyä kaikennäköseen kökköön. eli tavallaan kyllä odotan pääseväni ens viikolla töihin, ei taas tarvii miettiä et mitä sitä sit tekee… muutaku töitä. paitsi että ajatus siitä itse työpaikalle paluusta AHDISTAA! oikein huolella ahdistaakin. tässä ei oo kyse nyt …

no joo, tohon reissupuoleen en enää palaa täällä. mutta toi kauhee moska tuolla maassa… talvi niin ei oo mun juttu. tai ehkä ennemminkin marraskuu ei oo. jos on talvi, niin olkoon sit kunnolla talvi: kylmää ja lunta ja pakkasta ja lunta ja takassa tuli ja lunta ja kynttilöitä ja… siis Talvi. vuos sitten näihin aikoihin …

eli ei matkaa. eikä siitä en enempää. uusi yritys myöhemmin. olipas se helppoa. hmmm…. miksi tämä pää ei osaa suhtautua useampiin asioihin näin? olispas sitten kivaa, kun kaikki vois vaan kuitata sillä, että kun ei niin ei ja sitten myöhemmin varmasti kyllä. ilmeisesti en halua kivaa. vaikea on mun kiva. tai ainakin normikäytäntö. tupla ellei …

huomenna olis Pariisin reissu edessä. olis. eli ei ole. koska tauti jatkuu. tekis mieli syyttää vesaa. koska kaikki on aina vesan syytä. mut mä syytänki Jaria. ihana saada sanoo se ääneen. tyhmä tyhmä Jari. mulla ei olis tätä tautia, jos en olis sitä tavannu (emmekä puhu nyt taudista…). ja toisekseen mulla olis ollu muutenki normaalimpi …