mä leikin et mua ei vituta. mutta mua vituttaa ihan helvetisti. ihan järjettömän kamalan paljon.
virtuaalitanssi ei saanut mitään vastakaikua, ja meni hermo. itseen. että kuin paljon voikaan itteensä pettää. enhän mä siis tyhmä ole, koska olen ymmärtänyt, mutta tyhmä kyllä koska en ole uskonu. en oo halunnu uskoa.
niinpä urheiluosastolta lähti monisanainen viesti että kyllä mä ymmärrän…
ni voi voi, ”tilanne on kuulemma vaikea”. ihanko totta??!! nytkö sen keksit? mutta kiitos kuitenkin kun annoit mun kiusata itseäs näinkin kauan. saatana molemmat yhtä tyhmiä. toinen ei pysty sanomaan ja toinen ei halua kuunnella. mahtavaa.
jätän rauhaan siis.
paitsi että sitten tuli se huoli tjs. että jos onkin jotain oikeesti huonosti. mikä piti tietty kysyä. ”kaik ok, paitsi pientä epäilyä”. hmm…. hmmm…. en sit viittiny kysyä, että mitä voi epäillä kun ei mitään tapahdukkaan??!!!
oletan siis että tapahtuu jonkun muun kanssa. eli voi vittu. tyhmä tyhmä tyhmä. kaikki! tyhmä tyhmä tyhmä. minä!
tyhmä. tyhmää.
että jospa vaikka joskus oppis antamaan periks ihan vähän aikasemmin, ennenkun tekee itsestään sen paksun. eiku typerän. vai miten se meni.
voi vittu.