miksköhän mä jaksan yrittää? tai viittin? kun ei mitään vastakaikua tule. eilenkin ajattelin, että kyllä nyt jotain kivaa voi sanoa, se varmasti piristää ja on mukava yllätys. juu ei, ei tainnu olla. taitaa olla helppous menny halujen yli. tai pelko. tai liika kiinnostus. tai rasittavuus. tai jokin. ei voi tietää kun ei sanota. huoh. enpä taida jaksaa yrittää enää. ei ainakaa pitäis. pitää lopettaa ennenku menee säälittäväks. säälittävyys on säälittävää.
ja mä oon mestari siinä. taiteenlaji oikein. säälittävyys siis.
palveluksen tekijä ylitti itsensä tässä yks päivä. ajelutti mulle kotoaan punkkupullon, kun mulla ei ollu. mullahan on kuitenkin hurja matka kauppoihin… se kyllä hämmensi, että joku viitsii ja haluaa. ja muka pyyteettömästi.
no, sitä en usko. varsinkaan tän aamun jälkeen. kyllähän se yrittää itseensä mulle myydä. tai sitten musta on tullu tosi tyhmä ja mä tulkitsen väärin. mahdollista sekin. mutta siis voi häntä. eihän mua kiinnosta mies, joka on musta kiinnostunu, ja joka vaikuttaa kiltiltä, huomaavaiselta, ystävälliseltä, rehelliseltä, puhekykyseltä ja ihan liian samanlaiselta kun mä. se olis liian hyvää ja helppoa tapahtuakseen.
mä haluun vatvoo ja miettiä ja ihmetellä, pitää asiat vaikeina. äitini sanoin, taidan olla surkeusriippuvainen.