mut on riivattu. mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.
mä en pidä itsestäni. enkä pidä hra johtajasta koska se pystyy olemaan niin viilee. mä haluun vastauksia, mä haluun kuulla kivoja asioita, mä haluun mä haluun mä haluun. ja mä tajusin kotimatkalla, että mä en pääse tästä tunteesta eroon ennen heinäkuuta, tai oikeestaan elokuuta, kun olen saanut olla ihan yksin ilman näköhäiriöitä koko heinäkuun. helvetin perkeleen perse.
ja koska mä näköjään en osaa käyttäytyä, niin tuntuu ettei sillä ole enää väliä mitä tekee tai sanoo. vähän niinku laihduttaessa. tai siis että kun tajuaa olevansa paksu, niin sillonhan saa syödä ihan miten paljon vaan, koska on jo paksu. mikään ei enää haittaa, ei tuu muutosta asiaan. järkevyys on jo menetetty.
lomalla oli NIIIIIn hyvä olla, ei häirinny mikää. mut sit se meni ohi.
Pariisi oli kyllä ihana! ihana, lämmin, kaunis, iso, mahtava. ihana.
ja nyt sitten taas tuhkapilvi haittaa lentoja siellä sun täällä, ei hitto. jos vaikka huomiseks vapis?? jebu jee…