onko tää nyt sitten sitä ihmisen elämää? käydä töissä, jossa tehdään asioita toisten hyväks, mitä ne ei arvosta, ja koska ne ei arvosta, mitään ei siitä saa ite irti ja kaupan päälle saat työkaverit (n), jo(t)ka sitten ei välttis tee yhtään mitään, koska niitäkään ei kiinnosta ja niiltä puuttuu se velvollisuudentunne millä mä toimin. tai ne on vitun hörhöjä ja elää pelkällä hyvällä energialla ja siihenhän siis ei kuulu mikään stressaaminen eli töissä on vaan kivaa ja ”siisieihäntäälläedesolekiire, ettämitäsäoikeinoottollanenrauhotujarelaajaonkssullakaikkinytvarmastihyvinäläheitartutamuhuntotahuonooenergiaa”. voi jumalauta!
mä aina välillä mietin, et kui mä voin olla niin täydellinen ja hyvä (työntekijä), ja et miks mua ei kloonata kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin??!!
paitsi että kyllä se hörhö on varmasti kaikenkaikkiaan parempi asiakaspalvelija, koska sen mielestä siihen työhön ei kuulu kun asiakkaalle hymyily. sinä päivänä kun multa poistetaan se kaikki oheistoiminta mun töissä (niinku semmoset turhanpäiväsyydet ku blokkaaminen, tiskaaminen, pöytien pyyhkiminen, paikkojen täyttö, yleinen siisteyden ylläpito ja siis yleensä KAIKEN kunnossapito), nii kyl mäki sit hymyilen koko työvuoron ajan siin kassalla typerästi. eikä mikään haittaa tai stressaa.
olenko mä nyt kateellinen mun työkaverille, kun se ”osaa” ottaa rennosti, vai vihanen siitä, että ite yritän olla täydellinen ja tehdä kaiken ja koen siksi stressiä, vai inhoonko mä mun työtä, vai oonko mä ylipäätään väärällä alalla (oon!) vai mikä helvetti nyt sit mättää? missä on se monen miljoonan lottovoitto, joka mulle kuuluu? hä?