eilen se taas iski. ihan järjetön tyytymättömyys kaikkeen. tai siis siihen mitä mun ympärillä tapahtuu. eli ei mitään. ihmisillä, kenen kanssa olen tekemisissä päivittäin ja joita kutsun ystävikseni, on ihan omat kuvionsa; mä en pidä niitten itsekkäistä piirteistä, ja mä en pidä siitä etten pidä niistä piirteistä. se tekee mut ihan yhtä itsekkääks. lähellä olevat …
viiniä siis tekis mieli. lisää. lasillisen sain nautittua uudessa baarissa keskustassa bar4. nätti paikka. tai siis cool, hieno. mutta ei tuu oleen mun uus olohuone, sitä vielä etsin. ihanat löhötuolit siellä kyllä oli! mutta siis vilken viikko! voi työ sentään… jos hetkenkään oon miettiny, et miks halusinkaan uuden työpaikan, niin enpä mieti enää. niitä syitä …
tänään: töitä töitä töitä. huomenna: töitä töitä töitä. ylihuomenna: töitä töitä töitä kyllä te jo ymmärrätte.
voi helvetin perse miten väsyny mä oon! ihana olla kotona.. piti taas eilen juhlia sitten niin… johan mä aloinki eilen illalla sen sohvalla makoilun jälkeen näyttää normi-itseltäni. en näytä enää. väsyny turvonnu vanhaa meikkiä naamassa. mikä ihanuus. ja mikä ilta… yks pariskunta vei lähtiessään tuomansa viinipullot mukanaan. mä alan kans ehkä harrastaan tota:” hei täs …
kyllä vanhakin viel jaksaa. mutta jotenkin se kostautuu aina. eilen käväisin nukkumassa ihan heti yhdeksän jälkeen aamulla mennäkseni illalla töihin koko yöksi. voin kertoa että nyt väsyttää, ja kroppa on kun norsulla. mihin ehkä saattaa vaikuttaa se perjantaisen reissun alkoholimäärä. ehkä. huippuilta kyllä, ihan puskista. dragshowta, pikkujoulua, tuopillisia caipiroscaa, parasta seuraa, korttipeliä kun baarit suljettu, …
en innostu en innostu en innostu. en innostu. mä en aina tajuu itteeni. kuinka sitä innostuu, ihan liikaa, jostain huonosta kun luulee sen olevan hyvää, ja sitten kun vois olla jotain hyvää, niin ajattelee sen automaattisesti olevan huonoo eikä jaksa innostua. vai onko se sitten uskaltamisesta kiinni? jos mä oonki niin fiksu, että kun tiedän …
kauhulla aamulla puntarille… oli eilen reissupäivä ja mutsin kanssa nautittiin punaista. mutta siis sehän on selkeesti vaan ja ainoostaan hyvä tuote koska parempi suunta painolla taas!! juhuu. no, työt alkaa ylihuomenna, ja sit tää paketti taas repsahtaa. syön aina ja koko ajan kun vaan mahdollista, koska pelkään nälkäkuolemaa. niin todennäköstä kun se onkin. mutta siis …
heh, mä muistin ihan just äsken unen minkä näin: olin ihan viimesilläni raskaana, ja kävellessäni jonkun kaverin kanssa sairaalaan, tajusin ettei mulla ole YHTÄÄN MITÄÄN sille tulevalle vauvalle. hmm… so not me. mä jouduin sitä ilmoa laittaessani (kts pari edellistä artikkelia) miettimään, et millanen mä oon. taidan olla ehkä aika rasittava… mä haluun et asiat …
mä luulen nyt jo eläneeni tän nettideittailuvaiheen elämässäni. nopeasti nähty siis. sovitaan et se oli mulle sopimaton harrastus. kun mä vaan en usko siihen! kyllähän normaalin ihmisen pitäis löytää seuraa reaalielämässä. juu-u, kyllä pitäis! enkö mä sitten ole normaali kysyn mä vaan… ehkä en itse kommentoi asiaa. mutta siis mä oikeasti oikeasti oikeasti en ole …
jep. lähetin sitten oman kuvani nähtäväksi sille tyypille. hän toivotteli hyvää syksyn jatkoa tjs. hmm… haluanko mä nyt sit todella että mun paska fiilis vaan kasvaa, että kun tuntuu ettei kelpaa kelleen nii hei, kasvatetaan sitä tunnetta viel ihan pikkasen tällä tavalla??!! hoh hoi… mä kyllä ymmärrän, että kaikki ei miellytä kaikkia, mut kamoon, tää …
jos ihmiset ei käyttäydy ja toimi niinkuin itse odottaa ja haluaa, niin onko se niitten vai mun vika että mua vituttaa? kun mä niin kauheen mielelläni syyttäisin niitä muita… mutta voi sit helvetti kun mut on luotu niinkin järkeväks, etten voi syyttää niitä – eihän oo niitten vika että ne on niin tyhmiä. ne vaan …
…mutta vituttaa kuitenkin. ja ihan sama asia kun aamullakin. eli Kela. sen lisäks oon ehtiny kehitteleen ja pyöritteleen päässä näitä kaikki pikkuärsytyksiä: pitäis suorittaa yks deletointi fb-kavereissa niin en ajais itteeni hulluuden partaalle, oikeenlaista pipoo ei löydy, eikä kenkiä, on pimeetä, kroppa on vääränlainen, rahaa ei oo (kiitos Kela mutta oikeestaan myös työnantajani), tukka on …
hoh hoi. tää päivänalotus hakkaa kyllä monta muuta mennessään! mä olin unohtanu, mitä on ku oikeesti vituttaa, sillai raivovituttaa. ei taas hetkeen haittaa noi ihmisuhdemärinäpaskat yhtää. ei oikeestaan jaksa edes puhua aiheesta. mä lähden nyt ostaan tän maailman.
Juicen biisi ai stana. kui voi olla näin epätyytyväinen kaikkeen. mä luulen, että mulla on liikaa aikaa keskittyä kaikennäköseen kökköön. eli tavallaan kyllä odotan pääseväni ens viikolla töihin, ei taas tarvii miettiä et mitä sitä sit tekee… muutaku töitä. paitsi että ajatus siitä itse työpaikalle paluusta AHDISTAA! oikein huolella ahdistaakin. tässä ei oo kyse nyt …